Header image
Text background bars

Aiheiden mukaiset arkistot: Sevettijärvi

log

Kylän raitti siistiksi

Eilen kävi Sevetin tien varrella kuhina, kun koululaiset keräsivät talven aikana autoista heitetyt roskat pois maisemaa rumentamasta. Kaikkien pienimmät siivosivat koulun lähellä olevan hiekkarannan ja isommat tien varresta koululta etelään ja pohjoiseen. Vähän kyllä sataa tihuutti, mutta ei se iloista joukkoa häirinnyt! Eteläänpäin tien vartta siivosivat Hannele, Aaro, Pete ja Miina. Pohjoisen suunnalta roskia keräsivät Juuso, Oskari ja [...]

log

Sauna kuntoon talkoilla

Sevettijärven Kolttatalon (Saaʹmi Põrtt) rantasaunaa kunnostettiin eilen Kolttakulttuurisäätiön toimesta talkoilla. Tarkoituksena on saada vanha sauna kylpykuntoon, jotta sitä voidaan käyttää kaikenlaisten palavereiden aikana virkistäytymiseen ja vieraiden viihdyttämiseen. Eilen oli vuorossa piipun korjaaminen. Talkoisiin oli kerääntynyt kahdeksan aktiivista kylän nuorta miestä. – Jiânnai späʹsseb tiʹjjid! Rajakaupassa ei ollut saatavana tiiliä muuten kuin tilaamalla, mutta Clovis pelasti tilanteen [...]

log

Kulttuuriympäristön kartoitus

Tänä iltana pidettiin Sevettijärven Kolttatalolla saamelaismuseo Siidan järjestämä tiedotustilaisuus, jossa kerrottiin saamelaisalueella käynnistyneestä ’Saamelainen kulttuuriympäristöyksikkö’ –pilottihankkeesta. Kymmenkunta aiheesta kiinnostunutta kyläläistä oli tullut kuuntelemaan arkeologi Eija Ojanlatvaa ja ’Ealli biras – Elävä ympäristö’ –hankkeen projektikoordinaattori Päivi Maggaa, jotka kertoivat omista aihealueistaan. Esille tuodut seikat herättivät vilkasta keskustelua. Karttoja katseltiin ja niihin merkittiin jo joitain kohteita, joista [...]

log

Kahden valtion terveydenhoitaja

Etelä-Karjalasta, Lappeenrannasta kotoisin oleva, maaliskuussa työnsä aloittanut terveydenhoitaja, Sofia Parviainen on kahden kunnan, Inarin ja Sør-Varangerin palkkalistoilla. Hänen työnsä on kokeilu, jolla pyritään parantamaan Sevettijärven ja Neidenin terveyspalveluita, ja se on järjestetty Rajatonta hoivaa –hankkeen puitteissa. Koska kyseessä on kokeilu, saatujen kokemusten perusteella työtä voidaan muuttaa. Tehtäväjako valtioiden kesken Tällä hetkellä terveydenhoitajan työtehtävät on jaettu [...]

log

Vaalilautakunnat valittu

Menneellä viikolla pidettiin sekä Nellim-Keväjärven että Näätämön koltta-alueiden kyläkokoukset, joissa mm. valittiin vaalilautakunnat ensi syksyn luottamusmiesvaaleihin. Näätämön alueen vaalilautakuntaan valittiin (suluissa henkilökohtainen varamies) Helmi Haataja (Juha Feodoroff), Illeppi Jefremoff (Riiko Fofonoff) ja Matti Semenoff (Heini Wesslin). Nellim-Keväjärven vaalilautakuntaan valittiin Kauko Feodoroff (Mari Lappalainen), Vladimir Feodoroff (Elina Vuoti) ja Tauno Haltta (Helena Määttä). Luottamusmies Kolttalain mukaan [...]

log

Kyläpajan teemapäivä

Kolttasaamelainenkulttuuri yli rajojen -hanke yhdessä norjalaisen osapuolensa sekä Kolttakulttuurisäätiön kanssa järjesti eilen teemäpäivän Sevettijärven kyläpajassa. Päivään osallistui väkeä sekä Norjan että Suomen puolelta ja sen aikana voi takoa itselleen kuparisen löylykauhan, maalata silkkihuivin, tehdä poronsarvesta avaimenperän tai opetella sormipaulan tekoa. Monet kyläläiset kävivät katsomassa, mitä pajalla touhuttiin, vaikka eivät itse osallistuneetkaan tekemiseen. Kaiken kaikkiaan pajalla [...]

log

Rajat ylittävää terveydenhuoltoa

Rajatonta hoivaa / Grenseløs omsorg –hanke on käynnissä Inarissa ja Etetä-Varangissa. Sen projektikoordinaattori Saija-Riitta Sadeoja on muuttanut toimipisteensä Ivalosta Sevettijärvelle Kolttataloon. Täältä hänen on helpompi olla yhteydessä norjalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa, kun matka lyheni sadoista kilometreistä muutamaan kymmeneen.  Sevettijärvelle terveydenhoitaja Hankkeen puitteissa Sevettijärvelle saatiin kokopäivätoiminen terveydenhoitaja, kun Inarin kunta maksaa puolet hänen palkastaan ja Etelä-Varangin kunta toisen [...]

log

Merkittävä lahjoitus Kolttakulttuurisäätiölle

Tänään vietettiin sykähdyttäviä hetkiä Saaʹmi Põõrtâst, kun Ahti Vuoti Keväjärveltä lahjoitti valmistamansa usean kolttien perinteisen tuohiesineen kokoelman Kolttakulttuurisäätiölle. Säätiön puheenjohtaja, kolttien luottamusmies Veikko Feodoroff luonnehti lahjoitusta todella merkittäväksi kulttuuriteoksi. Eläkepäivinään tuohitöihin perehtynyt ja melkoiseksi tuohimestariksi kehittynyt Ahti Vuoti kiinnostui jokin aika sitten kolttien perinteisistä tuohiesineistä. Hän alkoi kysellä niistä ikäihmisiltä sekä tutkia kirjallisuutta ja museoiden [...]

log

Ilmoittautuminen toukokuun koltansaamen perheleirille käynnissä

Saa’mi Nue’tt ry ja Kolttasaamelainen kulttuuri yli rajojen -hanke kutsuvat kolttasaamelaisia perheitä mukaan Sevettijärvellä 27.–29.5.2011 järjestettävälle kielileirille. Viikonlopun kestävän leirin tarkoituksena on muun muassa kerätä yhteen kolttasaamelaislapsia ja vahvistaa heidän kieli- ja kulttuuritaitojaan sekä saamelaisidentiteettiään. Leiri on maksuton, mutta osallistujat vastaavat itse matkakuluista ja -järjestelyistä. Kielileirin ohjelmassa on otettu huomioon eri tasoiset koltansaamen osaajat, joten [...]

log

Sonera purkaa lankansa

Sonera purkaa puhelinlinjojaan. Pian purkajat ovat jo Sevetissä saakka. Huhtikuun 20 päivänä he olivat Mihkalin mutkissa. Pitkin Sevetintien tienvarsia on siistejä kasoja, jotka kertovat yhden aikakauden päättyneen. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten yhteydet toimivat langattomina.  

log

Sevetin Peurat entisillä linjoilla

Urheiluseura Sevetin Peurojen vuosikokous (17.4.2011) sujui rutinoidusti. Todettiin, että seuran linja toimia kaikenikäisten parissa on osoittautunut hyväksi ja sitä päätettiin jatkaa. Kokous hyväksyi vuoden 2010 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen kuultuaan tilintarkastajien lausunnon. Samoin hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2012 sekä hyväksyttiin yleissuunnitelma. Jäsenmaksuja päätettiin hieman korottaa eli aikuisten jäsenmaksu on 7 euroa ja nuorten 13 – [...]

log

Sevetin poroajot

Taivas umpipilvessä, räntäsateen uhka päällä ja kahden asteen lämpötilassa ajettiin Sevettijärven porokisat. Onneksi kisat saatiin viedyiksi loppuun, ennen kuin räntää alkoi tulla taivaan täydeltä. Poroja ei ollut mukana kovin paljon. Nykyisin kilpaporoja kasvatetaan yhä enemmän, mutta samalla myös porokisojen suosio on lisääntynyt ja niitä pidetään useilla paikkakunnilla samanaikaisesti. Sevetin poroajoissa oli mukana oman kylän pojan, [...]

log

Elävä kolttakulttuuri

Kolttakulttuuri ponnistaa vahvan perinteen pohjalta nykypäivään. Siitä ovat todisteena tänään päättyneen SAKK:n järjestämän, 9 kk kestäneen käsityökurssin näyttelytyöt, joissa perinteisten työtapojen ja mallien oppimisen kautta on syntynyt uusin ideoin toteutettuja taidokkaita käsitöitä. Pilottikoulutus Kurssin suunnittelija Janne Näkkäläjärvi SAKK:sta sanoi iloitsevansa siitä, että vain muutamia sairaslomalle joutuneita lukuun ottamatta kaikki kurssilaiset jaksoivat loppuun asti. ”Tämä SAKK:n [...]

log

Porokisat Sevetissä

Näätämön kyläyhdistys järjestää porokisat Sevettijärvellä lauantaina 2.4.2011 alkaen klo 12.00.

log

Dokumenttikurssi Sevetissä

Sevettijärvellä on parhaillaan käynnissä Saamelaisalueen ja Interaktiivinen Sápmi –hankkeen järjestämä dokumenttikurssi, jonka vetäjinä ovat Erkki Feodoroff ja Aki Harju. Aluksi on tutustuttu tarinankerronnan teoriaan ja pohdittu sitä, mikä dokumentti on. Aki määritteli: “Dokumentin käsite on laaja eikä sillä ole määrättyjä rajoja. Hyvä dokumentti on myös taidetta, jota on nautinto katsella.” Erkin määritelmän mukaan: “Dokumentti on [...]

log

Sevettijärvellä kaukaisia vieraita

Eilen saimme vieraita Venäjän pohjoisilta alueilta: Nenetsiasta, Komista, Sahasta, Taimyrista ja Lovozerosta. Tämä kymmenen hengen iloinen joukko on saapunut Inariin Saamelaisalueen koulutuskeskukseen osallistuakseen kansainväliseen nahankäsittelykoulutukseen, jonka toimintaa rahoitetaan Arktinen poro –hankkeen kautta. Kartasta näimme konkreettisesti, kuinka kaukaa vieraamme olivat saapuneet. ”Erityisesti nahkojen käsittely kiinnostaa Venäjän pohjoisten kansojen naisia, koska siellä käytetään paljon nahkavaatteita yhä tänäkin päivänä. Inarissa [...]

log

Isä Rauno matkapapiksi Ivaloon

Metropoliitta Panteleimon nimitti rovasti Rauno Pietarisen Ivaloon matkapapiksi 1.6.2011 alkaen. Jotta tutustuisimme jo etukäteen hieman uuteen matkapappimme, suoritti Saaʹmi Nueʹtt isä Raunon pikahaastattelun sähköpostitse. ”Olen 54 vuotias kuuden lapsen isä. Nuorin lapsista on 12-vuotias. Vaimoni Anneli on kanttori, laulunopettaja ja työnohjaaja, joka toimii Ortodoksisen seminaarin opettajana Joensuussa. Papin käytännön työ jumalanpalvelusten toimittajana ja sielunhoitajana vetää [...]

log

Dokumenttikurssi Sevettijärvellä

Ilmoittaudu kurssille erkk…@sogsakk.fi tai 040 4876 869.

log

Kulttuurin tallentamista

Kolttakulttuurisäätiö on palkannut Aty Gerasimoffin töihin kahdeksi päiväksi viikossa kolmen kuukauden ajaksi kokoamaan leikekirjaa. Siihen tallennetaan kolttatoimiston keräämät sanomalehtileikkeet, joissa kerrotaan kolttien asioista ja koltta-alueen tapahtumista 1980-luvulta alkaen. Leikekirjaa selaillessa voi tutustua kolttien lähihistorian tapahtumiin. Se kertoo sekä positiivisista että negatiivisista asioista, jotka ovat kohdanneet kolttakansaa viimevuosikymmenten aikana.   Aty čuâpp lõõstin ođđsid, kook mainste [...]

log

Koltan uusi aapinen tekeillä

Ensimmäinen ja ainoa koltankielinen aapinen ilmestyi vuonna 1972. Sen avulla silloinen koululaissukupolvi opetteli äidinkielensä lukemista. Ja oppikin, palavan intonsa ansiosta. Nyt on meneillään uuden, nykyaikaisen aapisen tekeminen. Sitä laatii Tiina Sanila tukenaan ohjausryhmä, johon kuuluvat Hannu Kangasniemi Saamelaiskäräjien oppimateriaalitoimistosta, koltan kielen opettaja Seija Sivertsen ja eläkkeellä oleva opettaja Satu Mosnikoff. Ohjausryhmä kokoontui ensimmäisen kerran saman [...]