Header image
Text background bars

Aiheiden mukaiset arkistot: Sevettijärvi

log

Voitettu kaamos

Jälleen kerran on kaamoksen pimeydestä onnellisesti selvitty ja aurinko näkyy taas! Luntakin on kohtuullisesti Sevettijärven alueella eli noin 40 senttiä. Lauhan alkutalven jälkeen pakkanen on kiristynyt mukavasti ja jäädyttänyt järvet ja joet. Jää on vielä petollista ja runsaasti vettä on noussut järville, mutta erotukset on kuitenkin saatu käyntiin, kun poroja pystytään kuljettamaan niiden poikki aitoihin. [...]

log

Kyläpaja avoinna

Sevettijärven koululla toimiva kyläpaja on toistaiseksi avoinna tiistaista perjantaihin klo 11-16. Pajalla on paikalla pajatyöntekijä Risto Buska, joka avustaa tarvittaessa koneiden käyttämisessä yms. Kovaa poronsarvea on kätevä käsitellä kunnon koneilla. Tässä tulevan kesänäyttelyn “myyntivalttien” aihioita.

log

Merkillinen marraskuu 11.11.11

Marraskuu ja lämpöasteita! Ensilumi satoi 1. marraskuuta ja pysyi maassa kolme päivää, sitten tuli lämpöaalto ja vesisateet, jotka sulattivat sen. Inarin ja Sevettijärven välinen kelkkaura ei ole likikään kelkoilla kuljettavassa kunnossa 11.11.2011. Aurinko juuri ja juuri paistaaa vielä männynlatvoihin ennen katoamistaan taivaan rannan taa pariksi kuukaudeksi. Mansikkamaalla mansikat luulevat kevään jo koittaneen runsaiden vesisateiden ja lämpöasteiden vuoksi. [...]

log

Kyläpaja käytettävissä

Sevettijärven koulun tiloissa toimivan Saamelaisalueen ylläpitämän kyläpajan palvelut ovat jälleen kyläläisten käytettäväissä. Pajaisäntänä toimii Risto Buska, joka opastaa koneiden käytössä ja on muutenkin tarvittaessa pajan käyttäjien apuna. Paja on avoinna tiistaista perjantaihin klo 11-18 ja lauantaisin klo 11-16. Siid tuâjjpõrtt äävai Čeʹvetjääuʹr škooulâst lij eʹpet äävai siid tuâjjpõrtt, koon lij riâššâm Sääʹmvuuʹd škoouʹlʼjemkõõskõs. Siidneeʹǩǩ vuäǯǯa [...]

log

Jäljityskeli

Čeʹvetjäurra lij kuâlddam kuõrõõǥǥ.  – Sevettijärvelle on satanut sen verran lunta, että on jäljityskeli.

log

Koululaisetkin tuohikurssilla

Ahti Vuoti on pitänyt Sevettijärven kyläpajalla aikuisille tuohikurssia, johon Sevetin koulun kaikki kahdeksan oppilastakin pääsivät osallisiksi parina päivänä. He valmistivat kauniin tuohiropeen sekä –sormuksen ja olivat innoissaan päästessään uuden materiaalin ja tekniikan pariin. Tuohisormuksen taitokset vaativat tarkkuutta ja täsmällisyyttä, jota opeteltiin aivan kädestä pitäen. Kun Tytti oppi sormuksenteon niksin, syntyi hetkessä kymmenen sormusta! Me teimme [...]

log

Sanikurssi käynnissä

Sevettijärvellä on käynnissä sanireen tekokurssi, jonka opettajaksi on saatu sanimestari Viktor Filippov Luujärveltä. Hän on viettänyt elämänsä 25 ensimmäistä vuotta jutaamalla poroineen tundralla, joten hän on ollut sanien kanssa tekemisissä pienestä pitäen. Selkänsä loukattuaan hän joutui jättämään jutaamisen ja poronsa veljiensä hoitoon. Hän itse on sittemmin ollut sanimestarina Luujärven ammattikoulussa, mistä hänet saatiin Sevettijärvelle. Hän [...]

log

Sevetin syystapahtuma kiinnosti

Eilen vietettiin Kolttatalon rannassa syystapahtumaa, johon osallistui lähes 70 kyläläistä. Tapahtuman järjesti Kolttakulttuurisäätiö kesän aikana talkoilla korjatun saunan ottamiseksi virallisesti käyttöön. Ohjelmassa oli saunomista, nuotanvetoa sekä tulistelua. Mukana järjestelyissä olivat myös Rajatonta hoivaa – hanke, Kolttakulttuuri yli rajojen – hanke, Kolttien kyläkokous ja Sevettijärven päiväpalvelu. Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa, tuumi pikku Pietu, joka [...]

log

Syksyä kohti

Aurinko näkyi läpi yön vielä heinäkuun loppupuolella, mutta syyskuun alkua kohti kulkiessamme päivät ovat lyhentyneet ja yöt hämärtyneet. Pihlajanmarjat alkavat pikkuhiljaa punertaa. Kuljemme vääjämättä talvea kohti. Alkukesän runsaat sateet saivat koivun ruostesienet lisääntymään vauhdilla. Kun sitten tuli lämmin, kuiva kausi, itiöt levisivät tehokkaasti tuulen mukana ympäriinsä. Nyt monin paikoin Pohjois-Lapissa näyttää siltä kuin ruska olisi [...]

log

Sevetin tielle tekohengitystä

Elokuun ajan on Sevettijärven tietä Partakosta Jäniskoskelle tasoitettu pahimpien kuoppien ja pomppujen kohdalta sekä hiukan levitetty kimuranteimmista mutkista. ”Tää nyt on vähän tämmöstä tekohengitystä”, sanoi eräs jututtamani konemies. Lavalta kipattava sora tasoitetaan heti. Koska hiekkavarasto on Jääjärvellä saakka, kuorma-autot ajavat lisälavan kanssa, joten työ joutuu. Prosessi etenee niin että vanhan öljysoran päälle ajetaan soraa, joka [...]

log

Sopulivaellus alkamassa

Parin viime viikon aikana on sopuleita alkanut näkyä Sevettijärvenkin ympäristössä. Ilmeisesti viime syksynä Enontekiön puolelta itäänpäin lähtenyt vaellus on ehtinyt jo tänne saakka. Edellinen suuri sopulivaellus oli 1969-70. Muistan, miten silloin Sevetin koulun asuntolan jauho- ja kuivamuonavarasto, jonne jo oli hankittu talviset ruokatarpeet, joutui syksyllä sopuleiden tärvelemäksi. Siinä olikin asuntolanhoitaja lujilla hankkiessaan uuden talvivaraston ja [...]

log

Hiljainen hetki näyttelyssä

Norjassa tapahtuneissa kauhuteoissa surmattujen ja heidän omaistensa muistelemiseksi vietettiin myös Sevettijärven käsityönäyttelyssä hiljainen hetki tänään klo 13. Paikalla olijat hiljentyivät minuutiksi ja monen silmänurkassa kimmelsi kyynel.

log

Kolttien Perinnetalo

Sevettijärven keskustassa sijaitsevassa Kolttien Perinnetalossa on pieni kolttamuseo, joka kertoo kolmella kielellä (koltta, suomi, englanti) sekä kansatieteellisin videoin kolttien historiasta ja uuden elämän aloittamisesta Koltta-alueella Suomessa sotien ja evakkotaipaleen jälkeen. Lisäksi talossa on myytävänä kaikenlaista pientä, matkamuistoksi tai tuliaisiksi sopivaa tavaraa. Kalastus on ollut ja on edelleenkin tärkeää koltille. Videosta näkee juomustelua eli pyyntiä jäänalusverkoilla [...]

log

Sevettijärven käsityönäyttely

Sevettijärven aktiiviset käsityöihmiset päättivät talkoilla koululle käsityönäyttelyn, jota pidettäisiin auki koko kesän samoin talkoo-periaatteella. Näyttelyä rakenneltiin kesäkuussa ja juhannuksen jälkeen pidettiin juhlalliset avajaiset. Vaikka avajaisista ei suuremmin ilmoiteltu, paikalle kokoontui runsas viisikymmentä vierasta. Avajaispommakkimaljat kohotettiin näyttelyn kunniaksi. Mukana olevia virallisia tahoja edustivat vasemmalta alkaen Tanja Sanila, Marja Suojoki-Gauriloff ja Veikko Feodoroff. Kuvassa mukana myös Oskari [...]

log

Kesä tulee pohjoiseen

Tänään puhkesivat hiirenkorvat Sevettijärvellä. Ivalossa ne ovat olleet näkyvissä jo runsaan viikon. Opukasjärvellä näkyvissä ovat paisuneet silmut, mutta lumen ovat jo sateet ja ajoittainen auringonpaiste sulattaneet. Vuodesta 1978 alkaen olen merkinnyt muistiin hiirenkorvien puhkeamisajankohdan. Varhaisimmillaan ne ovat puhjenneet Sevettijärvellä 15.5.1989 ja myöhäisimmillään 19.6.1996. Yleisin puhkeamisaika näyttää olevan toukokuun loppu/kesäkuun alku.

log

Kolttakulttuurisäätiön kokous

Kolttakulttuurisäätiön hallitus piti tänään vuosikokouksensa Sevettijärvellä Saaʹmi Põõrtâst. Normaalien vuosikokouksessa käsiteltävien asioiden lisäksi keskusteltiin kansainvälisestä koltan kielen seminaarista ja Kolttakulttuurikeskuksesta, kertoo Säätiön hallituksen puheenjohtaja, kolttien luottamusmies Veikko Feodoroff. Kansainvälinen kieliseminaari Hän sanoo, että lähitulevaisuuden suunnitelmana on koltan kielen seminaarin järjestäminen yhdessä Kolttakulttuuri yli rajojen –hankkeen kanssa. Siitä kaavaillaan laajaa kansainvälistä tapahtumaa, joten sen pitopaikaksi sopisi [...]

log

Sevetissä tapahtuu

Tänään järjestettiin Sevettijärven ortodoksisella seurakuntatalolla tapahtuma, joka keräsi pohjoisen rajamme molemmilta puolilta yhteen runsaat sata henkilöä, vaikka ilmoittautuneita oli vain seitsemisenkymmentä. Tapahtuman, joka oli suunnattu ikäihmisille sekä vammaisille, suunnittelivat Rajatonta hoivaa ja Kolttasaamelainen kulttuuri yli rajojen –hankkeet ja sen järjestivät Inarin ja Etelä-Varangin alueiden vapaaehtoisjärjestöt. Puolen päivän aikaan seurakuntatalon pihalle kerääntyi väkeä Neidenistä, Pykeijasta, Ivalosta, Inarista [...]

log

Kylän raitti siistiksi

Eilen kävi Sevetin tien varrella kuhina, kun koululaiset keräsivät talven aikana autoista heitetyt roskat pois maisemaa rumentamasta. Kaikkien pienimmät siivosivat koulun lähellä olevan hiekkarannan ja isommat tien varresta koululta etelään ja pohjoiseen. Vähän kyllä sataa tihuutti, mutta ei se iloista joukkoa häirinnyt! Eteläänpäin tien vartta siivosivat Hannele, Aaro, Pete ja Miina. Pohjoisen suunnalta roskia keräsivät Juuso, Oskari ja [...]

log

Sauna kuntoon talkoilla

Sevettijärven Kolttatalon (Saaʹmi Põrtt) rantasaunaa kunnostettiin eilen Kolttakulttuurisäätiön toimesta talkoilla. Tarkoituksena on saada vanha sauna kylpykuntoon, jotta sitä voidaan käyttää kaikenlaisten palavereiden aikana virkistäytymiseen ja vieraiden viihdyttämiseen. Eilen oli vuorossa piipun korjaaminen. Talkoisiin oli kerääntynyt kahdeksan aktiivista kylän nuorta miestä. – Jiânnai späʹsseb tiʹjjid! Rajakaupassa ei ollut saatavana tiiliä muuten kuin tilaamalla, mutta Clovis pelasti tilanteen [...]

log

Kulttuuriympäristön kartoitus

Tänä iltana pidettiin Sevettijärven Kolttatalolla saamelaismuseo Siidan järjestämä tiedotustilaisuus, jossa kerrottiin saamelaisalueella käynnistyneestä ’Saamelainen kulttuuriympäristöyksikkö’ –pilottihankkeesta. Kymmenkunta aiheesta kiinnostunutta kyläläistä oli tullut kuuntelemaan arkeologi Eija Ojanlatvaa ja ’Ealli biras – Elävä ympäristö’ –hankkeen projektikoordinaattori Päivi Maggaa, jotka kertoivat omista aihealueistaan. Esille tuodut seikat herättivät vilkasta keskustelua. Karttoja katseltiin ja niihin merkittiin jo joitain kohteita, joista [...]