Header image
Text background bars

Aiheiden mukaiset arkistot: puutyö

log

Elävä kolttakulttuuri

Kolttakulttuuri ponnistaa vahvan perinteen pohjalta nykypäivään. Siitä ovat todisteena tänään päättyneen SAKK:n järjestämän, 9 kk kestäneen käsityökurssin näyttelytyöt, joissa perinteisten työtapojen ja mallien oppimisen kautta on syntynyt uusin ideoin toteutettuja taidokkaita käsitöitä. Pilottikoulutus Kurssin suunnittelija Janne Näkkäläjärvi SAKK:sta sanoi iloitsevansa siitä, että vain muutamia sairaslomalle joutuneita lukuun ottamatta kaikki kurssilaiset jaksoivat loppuun asti. ”Tämä SAKK:n […]

log

Kyläpaja ahkerassa käytössä Sevettijärvellä

Rekikurssilla oli paljon väkeä. Välineitä piti käyttää vuoronperään, mutta kärsivällisyydellä ja yhteistyöllä jalasten teko onnistui. Saamelaisalueen koulutuskeskuksen viime vuoden lokakuussa Sevettijärvellä aloittama kyläpajatoiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Pajan tiloissa on talven aikana järjestetty monia kursseja, joista osa on saatettu jo päätökseen esimerkiksi kolttanaisten talvilakin ompelukurssi ja rekikurssi. Osa kursseista on vielä käynnissä kuten luu- ja […]

Text background bars
Divider