Eilen vietettiin Kolttatalon rannassa syystapahtumaa, johon osallistui lähes 70 kyläläistä. Tapahtuman järjesti Kolttakulttuurisäätiö kesän aikana talkoilla korjatun saunan ottamiseksi virallisesti käyttöön. Ohjelmassa oli saunomista, nuotanvetoa sekä tulistelua. Mukana järjestelyissä olivat myös Rajatonta hoivaa – hanke, Kolttakulttuuri yli rajojen – hanke, Kolttien kyläkokous ja Sevettijärven päiväpalvelu. Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa, tuumi pikku Pietu, joka [...]
Sevettijärven aktiiviset käsityöihmiset päättivät talkoilla koululle käsityönäyttelyn, jota pidettäisiin auki koko kesän samoin talkoo-periaatteella. Näyttelyä rakenneltiin kesäkuussa ja juhannuksen jälkeen pidettiin juhlalliset avajaiset. Vaikka avajaisista ei suuremmin ilmoiteltu, paikalle kokoontui runsas viisikymmentä vierasta. Avajaispommakkimaljat kohotettiin näyttelyn kunniaksi. Mukana olevia virallisia tahoja edustivat vasemmalta alkaen Tanja Sanila, Marja Suojoki-Gauriloff ja Veikko Feodoroff. Kuvassa mukana myös Oskari [...]
Kolttakulttuurisäätiön hallitus piti tänään vuosikokouksensa Sevettijärvellä Saaʹmi Põõrtâst. Normaalien vuosikokouksessa käsiteltävien asioiden lisäksi keskusteltiin kansainvälisestä koltan kielen seminaarista ja Kolttakulttuurikeskuksesta, kertoo Säätiön hallituksen puheenjohtaja, kolttien luottamusmies Veikko Feodoroff. Kansainvälinen kieliseminaari Hän sanoo, että lähitulevaisuuden suunnitelmana on koltan kielen seminaarin järjestäminen yhdessä Kolttakulttuuri yli rajojen –hankkeen kanssa. Siitä kaavaillaan laajaa kansainvälistä tapahtumaa, joten sen pitopaikaksi sopisi [...]
Sevettijärven Kolttatalon (Saaʹmi Põrtt) rantasaunaa kunnostettiin eilen Kolttakulttuurisäätiön toimesta talkoilla. Tarkoituksena on saada vanha sauna kylpykuntoon, jotta sitä voidaan käyttää kaikenlaisten palavereiden aikana virkistäytymiseen ja vieraiden viihdyttämiseen. Eilen oli vuorossa piipun korjaaminen. Talkoisiin oli kerääntynyt kahdeksan aktiivista kylän nuorta miestä. – Jiânnai späʹsseb tiʹjjid! Rajakaupassa ei ollut saatavana tiiliä muuten kuin tilaamalla, mutta Clovis pelasti tilanteen [...]
Kolttasaamelainenkulttuuri yli rajojen -hanke yhdessä norjalaisen osapuolensa sekä Kolttakulttuurisäätiön kanssa järjesti eilen teemäpäivän Sevettijärven kyläpajassa. Päivään osallistui väkeä sekä Norjan että Suomen puolelta ja sen aikana voi takoa itselleen kuparisen löylykauhan, maalata silkkihuivin, tehdä poronsarvesta avaimenperän tai opetella sormipaulan tekoa. Monet kyläläiset kävivät katsomassa, mitä pajalla touhuttiin, vaikka eivät itse osallistuneetkaan tekemiseen. Kaiken kaikkiaan pajalla [...]
Tänään vietettiin sykähdyttäviä hetkiä Saaʹmi Põõrtâst, kun Ahti Vuoti Keväjärveltä lahjoitti valmistamansa usean kolttien perinteisen tuohiesineen kokoelman Kolttakulttuurisäätiölle. Säätiön puheenjohtaja, kolttien luottamusmies Veikko Feodoroff luonnehti lahjoitusta todella merkittäväksi kulttuuriteoksi. Eläkepäivinään tuohitöihin perehtynyt ja melkoiseksi tuohimestariksi kehittynyt Ahti Vuoti kiinnostui jokin aika sitten kolttien perinteisistä tuohiesineistä. Hän alkoi kysellä niistä ikäihmisiltä sekä tutkia kirjallisuutta ja museoiden [...]
Kolttakulttuurisäätiö on palkannut Aty Gerasimoffin töihin kahdeksi päiväksi viikossa kolmen kuukauden ajaksi kokoamaan leikekirjaa. Siihen tallennetaan kolttatoimiston keräämät sanomalehtileikkeet, joissa kerrotaan kolttien asioista ja koltta-alueen tapahtumista 1980-luvulta alkaen. Leikekirjaa selaillessa voi tutustua kolttien lähihistorian tapahtumiin. Se kertoo sekä positiivisista että negatiivisista asioista, jotka ovat kohdanneet kolttakansaa viimevuosikymmenten aikana. Aty čuâpp lõõstin ođđsid, kook mainste [...]
Ensimmäinen Kolttakino-filmifestivaali alkoi tänään klo 14 Sevettijärven koululla kirpakssa lähes -30 asteen pakkasessa lasten ja nuorten ohjelmilla. Nähtiin mm. Eeva Nykäsen lyhytdokumentit “Kolttaleikit” ja “Kolttapäähine” vuodelta 2008 sekä Sevettijärven koululaisten vuonna 2009 tekemä satiiri “Sääʹmjânnam Idols”. Lisäksi näimme saamenkielisen lastenohjelman “Unna Junnán” koltankielisiä katkelmia. Kolttakulttuurisäätiön puolesta Marja Suojoki-Gauriloff toivotti katsojat tervetulleiksi nauttimaan elokuva-annista. Arkistojen kätköistä [...]
Sääʹmfiiʹlm – Čeʹvetjääuʹrest 15.1.2011 Taʹnni Skábmagovat šõddmõš älgg tuʹnne juʹn neäʹttel ääiʹjab, ko puäđak mieʹldd Čeʹvetjääuʹr Sääʹmfiiʹlm šõddmõʹšše. Skábmagovat šõddmõš riâššât õõutsââʹjest Nuõrttsääʹmkulttur pâʹjjel raaji –haŋǩǩõõzzin, Nuõrttsääʹmkulttuurfoondin da Skábmagovat fiʹlmm-feʹsttvaalin. Sääʹmfiiʹlm šõddmõš lij pukid määuʹsteʹm. Sääʹmfiiʹlmi programm Čeʹvetjääuʹr škooulâst: čiâss 14.00 – 16.00 Sääʹmpäärna da nuõr mainste da tuâjjstâʹlle čiâss 16.00 – 18.00 Arkiivi [...]
Sevettijärven entinen terveystalo, jonka Kolttakulttuurisäätiö vuokrasi Inarin kunnalta, on nykyisin monien toiminnoiden Kolttatalo, mutta se sulkee ovensa joulun ajaksi 21.12.2010 – 2.1.2011. Maanantaista 3.1.2011 lähtien ovet ovat jälleen auki päivittäin klo 9.00-15.00. Silloin ovat avoinna kolttien kyläkokouksen toimisto sekä eri projektien toimipisteet, Kolttakulttuurisäätiön asiamies on tavattavissa ja kylän nettipiste on käytettävissä. Kolttatalon yhteystietoja: Kolttien kyläkokous [...]
RAJASEUTULIITON MYÖNTÄMÄT HUOMIONOSOITUKSET ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ VUODEN RAJAKUNTA INARISSA Rajaseutuliitto valitsee vuoden rajakunnan toimialueensa kaikkien kuntien joukosta vuosittain. 2010 rajakunnaksi valittiin Inari. Inarin vastaanottamaan vuoden rajakunnan arvoon liittyy ansioituneiden yhteisöjen ja yksityishenkilöiden huomioiminen heidän toiminnastaan oman yhteisönsä parhaaksi. Rajaseutuliiton puheenjohtaja, maakuntaneuvos Timo A. Säkkinen ja toiminnanjohtaja Tarmo Salo jakoivat kunnan järjestämässä itsenäisyyspäivän juhlassa Ivalon kirkossa huomionosoituksen seuraaville: [...]
Näätämön alueen kolttien kyläkokous otti tänään voimakkaasti kantaa Sevettijärven terveyspalveluiden jatkuvaan huononemiseen. Tuoreimman Inarin kunnan avohoidon johtajan tiedotteen mukaan Sevettijärvellä ei ole lainkaan terveydenhoitajaa lokakuussa! Nekin kaksi vastaanottopäivää, jotka terveydenhoitajalla on ollut elo-syyskuussa, on lopetettu. Koska kyse on vain rahasta, jota ei muka löydy kokopäiväisen terveydenhoitajan palkkaamiseen, kokousväki päätti yksimielisesti laatia Inarin kunnalle kirjelmän, joka [...]
Tänään avattiin virallisesti Sevettijärven koululla kyläpaja ja sen yhteydessä oleva käsityö- ja valokuvanäyttely. Avajaisiin oli saapunut yli 30 henkeä etupäässä kyläläisiä, mutta oli viesti ehtinyt kiiriä jonkun matkailijankin korviin. Pajaisäntä Saamelaisalueen koulutuskeskus, Kolttakulttuurisäätiö ja Kulttuurirahaston työryhmä palkkaavat kesäkuukausien ajaksi nk. pajaisännän, jonka kanssa paikkakuntalaiset voivat tulla kyläpajaan tekemään esim. talven kursseilla keskeneräisiksi jääneitä töitään tai [...]
Viime kesäksi uudistunut Kolttien Perinnetalo keskellä Sevettijärven kylää on kesällä avoinna joka päivä klo 9-17 syyskuun puoliväliin saakka. Perinneoppaina toimivat käsityömestari Mateleena Fofonoff ja Jarno Mäki. Heidän lisäkseen Perinnetalossa työskentelee neljä sevettiläistä nuorta Anna-Katariina Feodoroff, Almira Gerasimoff, Minna Heimonen ja Tinja Semenoff kuukauden ajan kukin. Perinnetalo on alkuperäinen sotien jälkeen rakennettu kolttakoti, joka tyhjäksi jäätyään [...]
Tänään Sevettijärven alueen eri toimijat kokoontuivat seurakuntasalille kolttien kyläkokouksen kutsusta esittelemään omia projektejaan ja hankkeitaan kylän kehittämiseksi ja sen pitämiseksi elinvoimaisena, jotta vältyttäisiin turhilta päällekkäisyyksiltä. Ilahduttavan moni kutsutuista tahoista oli lähettänyt paikalle edustajansa tai muutoin reagoineet. Mukana olivat muun muassa Inarin kunnanjohtaja Reijo Timperi, Sami Sosterin Risten-Rauna Magga, Tuula Viitanen Inarin työvoimatoimistosta, Marjo Tolonen Revontulisäätiöstä, [...]
Sevettijärven entisellä terveystalolla, nykyisella Kolttatuvalla kävi tänään vilske, kun Kolttien luottamusmiehen toimisto ja Kolttakulttuurisäätiön toimisto muuttivat sinne tavaroitansa. Varsinaisesti toimistot aloittavat toimintansa Kolttatuvalla huhtikuun alusta, kun silloin talolle saadaan nettiyhteys. Aiemmin terveystalon odotustilana toimineeseen aulaan on tarkoitus kalustaa kyläläisille olohuoneen tyylinen oleskelutila ja sinne voidaan sijoittaa kunnanjohtajan lupaama Nettipiste. Talosta on siis tarkoitus tulla Sevettijärven [...]
Kolttakulttuurisäätiön asiamies, Marja Suojoki-Gauriloff tiedottaa: Kolttakulttuurisäätiön vuokraama Sevettijärven entinen terveystalo alkaa elää uutta aikakautta, kun Kolttien kyläkokouksen ja Kolttakulttuurisäätiön toimistot avaavat siellä ovensa lähiaikoina. Inarin kunnalta vuokratulla terveystalolla tehdään ensin talkoilla pientä remonttia, joka jälkeen maalis-huhtikuun vaihteessa vietetään Avoimien ovien päivää. Kolttakulttuurisäätiön ja Kolttien kyläkokouksen yhteisvoimin on tarkoitus tehdä terveystalosta koko kylää palveleva Sevetin Kolttatalo – [...]