Saamelainen muotoilu -projekti järjestää saamenkäsityönäyttelyn Helsingissä lokakuussa 2012 osana World Design Capital Helsinki 2012 -ohjelmaa. Näyttelyyn kootaan sekä perinteisiä että uusia käsitöitä, koska tarkoitus on esitellä perusteellisesti saamelaista muotoilutaitoa, näkemyksiä ja materiaaleja. Tavoitteena on saada näyttelyyn käsitöitä sekä Suomesta että Norjasta. Näyttely on kiertävä: Helsingin lisäksi se laitetaan esille Harstadissa Norjassa sekä Rovaniemellä ja Inarissa [...]
Norjan projektijohtaja Katharina Bartsch kertoo: ”Marraskuussa pidettiin Neidenin koululla Kolttasaamelainen kulttuuri yli rajojen -projektimme järjestämä kolmipäiväinen kurssi, jonka aikana opeteltiin ompelemaan perinteinen kolttanaisen pusero ja sarafaani. Opettajana kurssilla oli Katri Jefremoff Nellimistä. Kolme Tuulomasta ja Ala-Tuulomasta tullutta naista ompeli yhteisesti perinteisen kolttanaisen asun. Sen avulla he voivat innostaa omien kolttayhteisöjensä naisväkeä tekemään pukuja itselleen. Marraskuussa [...]
Sevettijärven aktiiviset käsityöihmiset päättivät talkoilla koululle käsityönäyttelyn, jota pidettäisiin auki koko kesän samoin talkoo-periaatteella. Näyttelyä rakenneltiin kesäkuussa ja juhannuksen jälkeen pidettiin juhlalliset avajaiset. Vaikka avajaisista ei suuremmin ilmoiteltu, paikalle kokoontui runsas viisikymmentä vierasta. Avajaispommakkimaljat kohotettiin näyttelyn kunniaksi. Mukana olevia virallisia tahoja edustivat vasemmalta alkaen Tanja Sanila, Marja Suojoki-Gauriloff ja Veikko Feodoroff. Kuvassa mukana myös Oskari [...]
Viime viikonloppuna avattiin kolttakäsitöiden näyttely Pasvik Galleriassa Norjan Svanvikissa. Sen on järjestänyt Kolttakulttuuri yli rajojen, Skolt saʹmi culture across borders –projektin norjalainen projektityöntekijä Katharina Bartsch. Hän on lähettänyt valokuvia ja kertoo näyttelyn avajaisista: “The opening of the exhibition at Gallery Pasvik in Svanvik was at Saturday april 9th. The exhibition will be present there until Wednesday [...]
Porokisojen aikana koululla oli avoinna kevätnäyttely, jossa oli esillä lähes vuoden kestäneen käsityökoulutuksen aikana valmistuneita taidokkaita käsitöitä. Niitä kävi ihastelemassa noin kuusikymmentä henkilöä. Varsinkin juuri- ja helmityöt kiinnostivat, kun niitä ei valmisteta muualla Suomen saamelaisalueella. Kevätnäyttely oli auki myös parina päivänä ennen porokisoja. Tuolloin siihen kävi tutustumassa muutama kymmenen henkilöä. Keväisin ja kaamosaikaan kylässä piipahtavien [...]
Kolttakulttuuri ponnistaa vahvan perinteen pohjalta nykypäivään. Siitä ovat todisteena tänään päättyneen SAKK:n järjestämän, 9 kk kestäneen käsityökurssin näyttelytyöt, joissa perinteisten työtapojen ja mallien oppimisen kautta on syntynyt uusin ideoin toteutettuja taidokkaita käsitöitä. Pilottikoulutus Kurssin suunnittelija Janne Näkkäläjärvi SAKK:sta sanoi iloitsevansa siitä, että vain muutamia sairaslomalle joutuneita lukuun ottamatta kaikki kurssilaiset jaksoivat loppuun asti. ”Tämä SAKK:n [...]
Sevettijärven koululla sijaitsevan kyläpajan isäntä Arttu Niemenmaa kertoo, että paja jää joulutauolle 16.12 ja on avoinna seuraavan kerran tiistaina 4.1.2011. Aukioloajat ovat samat kuin syyspuolellakin. Paja ja sen koneet ovat olleet kyläläisten käytössä syyskaudella tiistaista perjantaihin klo 11-18, jolloin pajaisäntä on paikalla ja opastaa koneiden käytössä. “Pajassa on korjattu jonkun verran rekiä ja huonekaluja, mutta [...]
Tänään päättyi kolmipäiväinen käsityökurssi, joka oli järjestetty Kolttakulttuuri yli rajojen -hankkeen norjalaisen osapuolen projektijohtaja Katharina Bartschsin aloitteesta venäläisille opiskelijoille. Opettajana toimi sevettijärveläinen Heini Wesslin apunaan Nasti Sverloff sekä luujärveläinen Tatjana Kozhevina ja pitopaikkana oli porotila Sanila Kirakkajärvellä. Tavoitteena oli tutustua kolttien perinteisiin lapas- ja sukkamalleihin ja oppia punomaan sormipaulaa. Kurssilla oli kaikkiaan 12 oppilasta, jotka [...]
Tänään avattiin virallisesti Sevettijärven koululla kyläpaja ja sen yhteydessä oleva käsityö- ja valokuvanäyttely. Avajaisiin oli saapunut yli 30 henkeä etupäässä kyläläisiä, mutta oli viesti ehtinyt kiiriä jonkun matkailijankin korviin. Pajaisäntä Saamelaisalueen koulutuskeskus, Kolttakulttuurisäätiö ja Kulttuurirahaston työryhmä palkkaavat kesäkuukausien ajaksi nk. pajaisännän, jonka kanssa paikkakuntalaiset voivat tulla kyläpajaan tekemään esim. talven kursseilla keskeneräisiksi jääneitä töitään tai [...]
Viime kesäksi uudistunut Kolttien Perinnetalo keskellä Sevettijärven kylää on kesällä avoinna joka päivä klo 9-17 syyskuun puoliväliin saakka. Perinneoppaina toimivat käsityömestari Mateleena Fofonoff ja Jarno Mäki. Heidän lisäkseen Perinnetalossa työskentelee neljä sevettiläistä nuorta Anna-Katariina Feodoroff, Almira Gerasimoff, Minna Heimonen ja Tinja Semenoff kuukauden ajan kukin. Perinnetalo on alkuperäinen sotien jälkeen rakennettu kolttakoti, joka tyhjäksi jäätyään [...]
Saa’mi Nue’ttin hallituksen toinen kokous tälle vuodelle pidettiin eilen 3.6. Koko hallitus oli puhelimitse läsnä eri puolilta Suomea. Tämä oli ensimmäinen kokous, johon itse henkilökohtaisesti pääsin osallistumaan täältä Helsingistä käsin ja täytyy riemuiten todeta, että yhdistyksellämme on mahtava draivi päällä sekä upeita ja tärkeitä projekteja ja tapahtumia käynnissä. Seuraavaksi käyn läpi muutamia näistä. Tässä kokouksessa [...]
Rekikurssilla oli paljon väkeä. Välineitä piti käyttää vuoronperään, mutta kärsivällisyydellä ja yhteistyöllä jalasten teko onnistui. Saamelaisalueen koulutuskeskuksen viime vuoden lokakuussa Sevettijärvellä aloittama kyläpajatoiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Pajan tiloissa on talven aikana järjestetty monia kursseja, joista osa on saatettu jo päätökseen esimerkiksi kolttanaisten talvilakin ompelukurssi ja rekikurssi. Osa kursseista on vielä käynnissä kuten luu- ja [...]
Vääžnai vuäʹss sääʹmkulttuurist lij ǩiõtt-tuâjj. Tõn diõtt Âʹvvel sääʹmǩiõl ǩiõllpieʹzz päärna lie tobdstõõttâm jeeʹresnallšem saaʹmi ǩiõtt-tuâjaivuiʹm. Jåhtta vuârast leäi vuõddi kååʹđđmõš. Raabbâl, ǩiâpp, suâppamluʹvdd da lääiʹj lie taarb, koid taarbšet tõn tuâjast. Juõʹǩǩkaž vuäǯǯai suâppad čuõǯǯââlm. Seämmanalla juõʹǩǩ päʹrnn da nijdd vuäǯǯai piijjâd lääiʹj rabbla. Ko čuõǯǯâlm lij vaalmâš, vuõddi kååʹđet rabblin da ǩiâvin. Vuõssmõs vuõdd lij [...]
Tänään päättyi tammikuussa alkanut kolttanaisten talvilakin ompelukurssi, jonka oli järjestänyt Saamelaisalueen koulutuskeskus. Kurssin opettaja oli Heini Wesslin ja sen kesto oli 80 tuntia. Kurssi pidettiin Sevettijärven kyläpajan tiloissa. Kurssille osallistui yhdeksän naista ja yksi mies. Tarkoituksena oli valmistaa perinteinen kolttanaisten ajolakki, triiʹviǩ. – Valmiiksi saatiinkin viisi hyvin yksilöllistä naisten lakkia ja yksi miesten talvilakki, peʹlljkeäʹpper. [...]
Sevettijärvellä on alkanut viikko sitten 9 kuukauden pituinen työvoimakoulutuksena toteutettava kolttakäsityökoulutus, joka muodostaa osatutkinnon saamenkäsityökisällin ammattitutkinnosta. Siihen hakeuduttiin ELY-keskusten kautta ja sen järjestäjänä on Saamelaisalueen koulutuskeskus. Koulutus toteutetaan kolmessa noin kolmen kuukauden pituisessa jaksossa. Opiskelun kohteina ovat juurityö, puutyö, huivin solmeilu, tinalanka- ja helmikirjonta sekä tiuhta- ja punontatyöt. Kurssin aloitti 11 opiskelijaa. Ensimmäinen jakso perehdyttää [...]
Sevettijärven kyläpajan avajaisiin oli saapunut melkein puoli kylää. Kyläpaja toimii Saamelaisalueen koulutuskeskuksen alaisuudessa ja tarjoaa sevettiläisille mahdollisuuden tehdä sellaisia käsitöitä, joiden tekemiseen tarvitaan erikoistyökaluja esimerkiksi hopeatöitä tai jotka vaativat tilaa veneitä, saneja, rekiä jne. Kyläläiset voivat käyttää pajan tiloja ja koneita paitsi kursseihin myös pienimuotoisen kotiteollisuuden harjoittamiseen. Kyläpajan kurssien toivotaan siirtävän kolttien perinnekäsitöiden tekotaitoa nuoremmalle [...]