Header image
Text background bars
log

Kyläkokouksessa valittiin kolttaneuvoston jäsenet

kyläkok_poppoo1-copy

Vt. kolttien luottamusmies Tanja Sanila piti tänään Sevettijärvellä ensimmäisen kyläkokouksensa. Näätämön alueen kolttien kyläkokoukseen oli saapunut kaikkiaan 25 henkilöä, joista äänivaltaisia oli 23 henkilöä, ja kokouksen tärkeinpänä tehtävänä oli valita kolttaneuvoston jäsenet ja varajäsenet.

kyläkok_tanja-copy

Kolttaneuvosto valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan ja siihen kuuluu neljä varsinaista ja kaksi varajäsentä. Neuvosto  tekee päätöksiä ja antaa lausuntoja luottamusmiehen rinnalla, silloin kuin asiat vaativat niin pikaista käsittelyä, ettei kyläkokousta ehditä kutsua koolle.

Näätämön alueen neuvostoon oli ehdolla kahdeksan henkilöä. Varsinaisiksi jäseniksi valittiin Veikko Feodoroff, Tapio Kiviniemi, Sirkka Hakkola ja Heini Wesslin. Varajäseniksi äänestettiin Tuomas Semenoff ja Hanna-Maaria Kiprianoff. Onnea sekä vastavalituille neuvoston jäsenille että uudelle luottamusmiehelle vaativissa tehtävissään.

kyläkok_jäsenet-copy
Äänestys suoritettiin suljetuin lipuin. Äänten laskijoina toimivat Helmi Haataja (selin) ja Marjo Semenoff.

Yhteistyötä vesien hoidon tehostamiseksi

Kyläkokous keskusteli mahdollisesta yhteistyöstä Näätämöjoen yhteishallinta -hankkeen kanssa alueen vesien hoidon tehostamiseksi. Todettiin yhteistyö tarpeelliseksi, sillä esimerkiksi itse Sevettijärven ja sen valuma-alueen vesien kunto tulee selvittää ja selvitysten perusteella ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin.

Yhteishallinta -hankkeen muita osapuolia ja rahoittajia ovat mm. YK, Pohjoismaiden ministerineuvosto, Itä-Suomen yliopisto, OSK Lumimuutos, Stockholm Resilience Institute (Ruotsi), National Snow and Ice Data Center (USA) ja Saa’mi Nue’tt –kulttuurijärjestö. Metsähallitus, LUKE ja ELY –keskus osallistuvat vuoropuheluun työpajojen ja tutkijatiedonvaihdon merkeissä.

kyläkok_säätiö-copy
Kolttakulttuurisäätiön väliaikainen asiamies Marja Suojoki-Gauriloff kertoi Kolttakulttuurikeskuksen kehittämisen olevan nykyisessä Lama-Suomessa kovassa vastatuulessa, kun mistää ei löydy rahaa keskuksen rakentamiseen. Mutta ei vielä heitetä kirvestä kaivoon.

Luottamusmiehen aloitteesta pohdittiin, miten voitaisiin tänä riitojen ja kinastelun aikana huomioida sellaisia henkilöitä, jota ovat rakentamassa rauhaa ja sovintoa saamelaisasioissa.

Lopuksi vt. luottamusmies Sanila kertoi, että hän aikoo järjestää niin sanotuille kaupunkikoltille luottamusmiehen kuulemistilaisuuden Helsingissä kesäkuun 16 päivänä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaadittavissa kentissä merkkinä: *

*
*
WWW-sivut

 
Text background bars
Divider