Header image
Text background bars
log

Inarin Näätämössä hyväntekeväisyyskävely

Tekstit Terhi Harju Yle Sápmi

Sunnuntaina 19.10. Inarin Näätämössä järjestetään hyvää tekevä kävelytapahtuma. Noin 20 ihmistä on jo ilmoittautunut kävelemään 30 kilometrin matkan Näätämöstä Sevettijärvelle Nenäpäivä-keräyksen merkeissä.

Inarin kunnan Näätämön kylässä järjestetään tänä viikonloppuna hyväntekeväisyyskävely Nenäpäivän merkeissä. Tapahtuman järjestävät Hanna-Maaria Kiprianoff Sevettijärveltä ja Tiina Kekäle Näätämöstä.

– Kaikki alkoi, kun Tiina tuli kysymään, mitä tekisimme Nenäpäivän hyväksi, kävelläänkö Näätämöstä Sevettiin. Ja siitä se ajatus sitten lähti, kertoo Hanna-Maaria Kiprianoff.

Tapahtuman ajatuksena on kävellä 30 kilometrin matka Näätämön kylästä Sevettijärven kylään. Tapahtumassa mukana olevat paikalliset yritykset lahjoittavat yhden euron jokaisesta kilometristä, jonka yksi osallistuja kävelee. Jos esimerkiksi yksi osallistuja kävelee koko 30 kilometrin matkan, lahjoittavat yritykset 30 euroa suoraan Nenäpäivä-säätiölle.

– Ei ole pakko kävellä koko matkaa, jokainen voi kävellä niin pitkälle kuin haluaa, kertoo Kiprianoff.

Hanna-Maaria Kiprianoff sanoo, että he halusivat järjestää tällaisen tapahtuman, joka yhdistäisi nämä kaksi kylää tekemään jotain hyvää yhdessä.

Kävelylle on nyt ilmoittautunut noin 20 henkilöä.

– Sunnuntaina tulee olemaan hauskaa, uskoo Kiprianoff.

säämas

Pâʹsspeeiʹv 19.10. Njauʹddmest riâššât väʹʒʒemšõddmõš pueʹrtuejjeemvuõđ diõtt. Nuʹtt 20 oummu lie juʹn iʹlmmtõõttâm vääʹʒʒed Njauddmest Čeʹvetjäurra Njuuʹnnpeivv-noorõõzz ouʹdde.

Kueʹhtt aktiivlaž neezzan Njauʹddmest da Čeʹvetjääuʹrest lie riâššmen tän pâsspeeiʹv väʹʒʒemšõddmõõžž pueʹrtuejjeemvuõđ diõtt.

Šõddmõš lij vueʹss väʹlddkååʹddlaž Njuuʹnnpeiʹvv-šõddmõžžâst.

Njauddâm Njuuʹnnpeeiʹv-šõddmõõžž reâšše Hanna-Maaria Kiprianoff Čeʹvetjääuʹrest da Tiina Kekäle Njauʹddmest.

– Tät aaʹlji tõʹst, ko Tiina puõʹđi muu årra da kõõʹjji, što mâiʹd mij tueʹjjeep tän Njuuʹnnpeeiʹv pirr, väʹʒʒep-a Njauʹddmest Čeʹvetjäurra. Da tõʹst tõt joʹrddmõš de vuõʹlji, mušttal Hanna-Maaria.

Jurddân lij, što oummu väʹʒʒe 30 ǩilomettar määʹtǩ Njauʹddmest Čeʹvetjäurra. Pääikla põrggâz šǩieʹŋkke õõut euro juõǩǩ ǩilomeʹttrest, koon õhtt ooumaž väʹʒʒ. Šõddmõõžž puåttjid mâʹnne vuõiʹǧǧest Njuuʹnnpeeiʹv-foʹndde.

– Ij leäkku päkk väʹʒʒed obb määʹtǩ, juõǩǩkaž vuäitt väʹʒʒed nuʹtt kookkas, ko haaʹlee, ceälkk Hanna-Maaria Kiprianoff.

Hanna-Maaria Kiprianoff särnn, što suäna haaʹlee riâššâd näkam pueʹrtuejjeem-šõddmõõžž tõn diõtt, što täk kueʹhtt siid tueʹjjeʹčče õõutâst mâiʹd-ne šiõǥǥ.

Väʹʒʒmen lie ååʹn iʹlmmtõõttâm nuʹtt 20 ooumžed.

– Pâsspeeiʹv meeʹst lij kâl hääʹšǩ, åskk Kiprianoff.

snimmldõõǥǥ

nenapaiva_191014-copy
Lähtö Näätämöstä. Kuva Tanja Sanila

Kuvia matkan varrelta
nena_tanja+muut-copy
Ja niin matka alkoi! Kuva Tanja Sanila

hanna+nena-copy
Hannan selfie Lauttajärven kohdalla.

kavelijat_aty-copy
Ei ole ylen helppo kävellä liukasta, lumista piennarta pitkin.  Kuva Aty Gerasimoff

vaihtokengat_tiina-copy
Vaihtokengät odottavat 10 kilometrin päässä. Kuva Tiina Kekäle

eeva_tiina-copy
Eeva kävelee korkkareilla. Taakse jäi kaikkiaan 15 km!  Kuva Tiina Kekäle

nena_tauko_jasmin-copy
Väsyttää: jaksaako vielä jatkaa? Kuva Marjo Semenoff

nena_hanna_20-copy
Hannan voimat loppuivat tyystin 20 kilometrin kohdalla.

sirkka_sepe_20-copy
Sepe käveli 20 km samoin kuin isäntäväkensä Sirkka ja Armas.  Kuva Sirkka Hakkola

nena_pauliina+tiina-copy
Pauliina ja Tiina perillä taukoineen runsaan 8 tunnin uurastuksen jälkeen. Kuva Marjo Semenoff

Kaikkiaan 4 henkilöä käveli koko matkan Näätämöstä Sevettiin. Yhteensä käveltyjä kilometrejä kertyi 352.23, ja niiden keräämiseen osallistui 26 henkilöä.

Nenäpäivän keräystavoitteeksi oli asetettu 500€, mutta pottiin kertyi kaikkiaan vähän yli 1.300€! Hieno homma!

 

 

 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaadittavissa kentissä merkkinä: *

*
*
WWW-sivut

 
Text background bars
Divider