Header image
Text background bars
log

Tuõddri pee´rel 2014 – Tarinoita kolttasaamelaisesta kulttuurista, elämästä ja ihmisistä

tuoddrip

Tuõddri pee´rel on kolttasaamelaisten oma lehti, jossa on juttuja kolttasaamelaisesta kulttuurista, elämästä ja ihmisistä.

Lehti ilmestyi ensimmäisen kerran keväällä 2013 ja nyt iloksemme työn alla on jälleen uusi ja uljaampi Tuõddri pee´rel -lehti! Kyseessä on vuoden 2014 painos, joka tulee ilmestymään koteihinne, kirjastoihin jne maaliskuun lopussa 2014.

Julkaisija on tällä kertaa Taiteen edistämiskeskus, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen virasto ja jonka tehtäviin kuuluu niin taiteen, kuin kulttuurinkin edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti. Itse lehden toimitus pysyy samana kuin vuoden 2013 painoksessa eli päätirehtöörinä häärii äskettäin saamenkulttuurin läänintaiteilijaksi valittu sevettijärveläinen Tanja Sanila.

Nyt pyydämme apuanne ideointiin, olisiko sinulla juttuvinkkejä, haluaisitko lukea haastatteluja tietyistä kolttasaamelaisista vai kiinnostaisiko sinua jokin muu ala tai aihe, josta toivoisit lehden toimituksen tekevän jutun Tuntureiden helmet 2014 -painokseen?

Nyt saa ehdottaa ja raati valitsee parhaimmat aiheet sekä metsästää haastateltavat kuultavaksemme ja teemme hänestä/heistä/aiheesta/tapahtumasta komean kuvareportaasin tähän ikiomaan lehteemme. Meillä toki on jo hyvät ideat ja haastateltavat mielessämme, mutta lisäideoita otamme vastaan!

Muistakaa kuitenkin että Tuõddri peeʹrel ei ole suinkaan mainoslehtinen turisteille vaan kolttasaamelaisten oma lehti, jossa tongimme ja käsittelemme omia meitä kiinnostavia aiheita.

Ideoita, joita varsinkin kaipaisin:

a) Viime lehdessä kysyimme kolttasaamelaisilta itseltään: ”Keitä kolttasaamelaiset ovat?” Mitä kysyisimme itseltämme tänä vuonna? Antakaa ideoita! Tämä juttu on hyvin suosittu ja vastauksia saimme viimeiseenkin lehteemme kymmenittäin!

b) Heipä hei sinä ulkomailla asuva kolttasaamelainen, Sevettijärvi calling!! Haluaisitko kertoa itsestäsi ja elämästäsi siellä jossain lehteemme jota koko kolttakansa lukee? Juttumme aihe on ”Kotona maailmalla” ja etsimme juuri sinua sekä tarinaasi lehteemme. Miten pärjäät kolttasaamelaisena siellä jossain, mekin haluamme kuulla sinusta! Vinkkaa minulle itsestäsi! ;)

c) Muita juttuvinkkejä?

Tässä sähköpostiosoitteeni, johon voitte lähettää miljoonittain juttuvinkkejä! :)

Terveisin, Tanja

tanjan yhteystiedot

taike_vaaka

3 kommenttia

  1. avatar Satu Moshnikoff
    Julkaistu 27.11.2013 kello 12.10 | Ikilinkki

    Voisimme kysyä itseltämme, mitä juuri minä voisin tehdä kolttakulttuurin ja koltankielen edistämiseksi.

  2. avatar raija puurunen
    Julkaistu 2.2.2014 kello 10.56 | Ikilinkki

    Saamen kieli – Luen kolttasaamea Erkki Lumisalmen käännöksinä Paimensanomista – vähän jo ymmärrän. Haluan tilata lehden jos mahdollista. Miten toimin? Menestystä teille toivotan! (Paikannimien taustoja on täällä Pudasjärvellä kiva ihmetellä, niistä voi taustalta usein kuvitella ”itäsaamen” äänen) RP

  3. avatar raija puurunen
    Julkaistu 2.2.2014 kello 11.04 | Ikilinkki

    Olisiko käytettävä vain koltan kieltä- en osaa juurikaan, lukiessa kyllä heittomerkit huomioin. Siis Kolttalehden tilaisin tosi ilolla. En enää oikein jaksa kursseille(käsityöt tai kieli) matkustella, mutta mieleni on vireä! RP

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaadittavissa kentissä merkkinä: *

*
*
WWW-sivut

 
Text background bars
Divider