Header image
Text background bars
log

Näätämöjoen yhteishallinta-raportti julki

Yhteishallinta – merkittävä visio Atlantin lohen turvaamiseksi Näätämöjoessa

Eilen julkistettiin Sevettijärven Kirakkajärvellä yhteishallinta-raportti. Sen tulokset koottiin vuosina 2009-2013 toteutetusta KOLTTIEN SELVIYTYMINEN ÄKILLISTEN MUUTOSTEN KESKELLÄ –hankkeesta, joka keskittyi Näätämöjoen valuma-alueelle. Paikalle oli saapunut tusinan verran asiasta kiinnostuneita kuulemaan käänteentekeviä ehdotuksia Atlantin lohen elinmahdollisuuksien turvaamisesta Näätämöjoessa.

Tutkija Tero Mustonen Lumimuutos-osuuskunnasta esitteli englanninkielisen raportin sisällön pääpiirteet suomeksi. Seurasi vilkas keskustelu, jonka aikana kävi selväksi, että  ruohonjuuritasolla, kalastajien keskuudessa raportin ehdotukseen yhteishallintaryhmän perustamisesta suhtauduttiin suurella innostuksella, sillä kaikilla on suuri huoli Näätämöjoen luonnonlohikannan säilymisestä.


Raportin tuloksia kuuntelemassa etualalla veljekset Vladimir ja Teijo Feodoroff, jotka lohestivat ja merkitsivät mm. säätietoja muistiin kalastusajalta. Taustalla Karl Mange Arvola Neiden Fiskefelleskap -kalaosakaskunnasta.

 

Joen kunto ja hallinta-alueet

Raportissa todetaan ensinnäkin se, että Näätämöjoki on vielä luonnonolosuhteiltaan erinomaisessa kunnossa, joten lohella ovat hyvät elinolosuhteet. Nyt pitää vain saada pyyntiä rajoitetuksi siten, että tarpeeksi kutukaloja pääsee nousemaan kutualueille.

Yhteishallinnan toteuttamiseksi Joki olisi syytä jakaa hallinnollisiin alueisiin, joita tulisi olemaan viisi:
- Silisjoen valuma-alue
- Näätämöjoen latva-alueet Opukasjärveltä länteen
- Opukasjärvi
- Opukasjärven ja valtakuntien rajan välinen alue
- Norjan puoleinen joki mukaan lukien joen suisto ja vuono


Raportin ehdotuksia tutkimassa vasemmalla Jenni Kauppila Suomen YK-liitosta, etualalla RKTL:n edustajat Maija Länsman ja Pertti Seppänen, äärimmäisenä oikealla Kauko Lietoff.

 

Ehdotuksia yhteishallinnan järjestämiseksi

Koska kyseessä on Suomen ja Norjan yhteinen joki, tulisi valtioiden kutsua virallisesti koolle yhteishallintaryhmä, jossa tulisi olla edustettuina ainakin koltat, kveenit ja muut paikalliset Neidenin kalaosakaskunnan jäsenet, Suomen ja Norjan valtiot sekä tarvittava edustus valtioiden vastuujärjestöistä, muut paikalliset kansalaisyhteiskunnan toimijat ja kansalaiset sekä yritysten edustajat.

Ryhmän tulisi järjestää laaja konferenssi Näätämöjoen valuma-alueen yhteishallintaelimen perustamiseksi. Sen tulisi ottaa huomioon koko lohen käyttämä alue ja ekosysteemit valtamereltä Näätämöjoen latvoille.

Kolttien alkuperäiskansatieto, suomalaisten, kveenien ja norjalaisten paikallinen tieto pitäisi hyväksyä tieteellisen tiedon rinnalle vastaavanarvoisena, kun arvioidaan valuma-alueen ympäristön ja lohen tilaa.


Tutkija Samuli Aikio kertoi paikannimien merkityksestä sekä perinnetiedon että maankäytön suhteen vieressä Saa´mi Nue´ttin puheenjohtaja Pauliina Feodoroff.

 

Konkreettisia toimenpide-ehdotuksia

Konkreettisiksi yhteishallinnan puitteissa toteutettaviksi toimenpiteiksi ehdotetaan muun muassa, että lohen kassikasvatus tulisi kieltää pysyvästi Näätämö-vuonossa samoin kuin vesivoiman lisärakentaminen, kolttasaamelainen ja muu alueen maankäyttö tulisi selvittää kartoituksilla, hylkeiden rajoitettu metsästäminen tulisi sallia suistoalueella. Nämä ovat asioita, jotka ovat olleet jo aiemmin esillä kalastajien keskinäisissä neuvotteluissa, mutta aivan uutena visiona raportissa ehdotetaan, että perustetaan valtioiden rajat ylittävä Näätämön kansallispuisto, joka pohjaisi yhteishallintaan.

3 kommenttia

  1. avatar Chiara Seri
    Julkaistu 27.4.2013 kello 8.54 | Ikilinkki

    Hei,

    mistä saisin tämän yhteishallinta-raportin käsiini?

    Valitettavasti en päässyt paikan päälle kuulemaan sen tarkempaa sisältöä.

    Tiedosta kiittäen,

    Chiara Seri

  2. avatar Satu Moshnikoff
    Julkaistu 27.4.2013 kello 10.28 | Ikilinkki

    Hei!
    Tero Mustonen Lumimuutososuuskunnasta lähettää Näätämöjoen yhteishallinta-raportteja ensi viikolla Sevettijärven Kolttatalolle. Raportista kiinnostuneet voivat noutaa niitä sieltä runsaan viikon päästä.
    Hauskaa, että lohijokemme hyvinvointi kiinnostaa! :)

  3. avatar Chiara Seri
    Julkaistu 28.4.2013 kello 17.35 | Ikilinkki

    Hei,

    kiitos vastauksesta! Minäpä noudan raportin sieltä sitten :)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaadittavissa kentissä merkkinä: *

*
*
WWW-sivut

 
Text background bars
Divider