Header image
Text background bars
log

Henna leuʹdd Tunisiassa

Vuonna 2001 valmistunut dokumenttielokuva 14-vuotiaasta sevettiläisestä kolttatytöstä, Henna Mäestä on mukana Tunisiassa pidettävillä Eurooppalaisen elokuvan päivillä, jotka käynnistyvät 19.11.2011. Elokuvaa esitetään viidellä eri paikkakunnalla ympäri Tunisiaa ja elokuvan tekijä Heikki Huttu-Hiltunen on mukana katselun jälkeen pidettävissä keskustelutilaisuuksissa esittelemässä dokumenttiaan.

Henna leuʹdd esitettiin kymmenen vuotta sitten marraskuussa Tosi tarina -dokumenttien sarjassa TV-1:ssä ensin suomeksi ja seuraavana päivänä koltansaameksi, mikä on historiallista televisio-ohjelmien taipaleella.

Elokuva kertoo kolttien leuʹdd -perinteen siirtymisestä nuoremmalle sukupolvelle. Hennan ukki Elias Moshnikoff ja täti Domna Fofonoff opettavat häntä leuddaamaan. Uutta taitoa voi kokeilla esityksissä amerikkalaisille turisteille, jotka ottavat ihastuneina vastaan välittömän tytön.

Henna on ensimmäisten joukossa yksi niitä harvoja nuoria, jotka ovat opetelleet leuʹddeja. Sittemmin on muutama muukin alkanut leuddata ehkäpä hänen esimerkkinsä rohkaisemana.

2 kommenttia

  1. avatar hile
    Julkaistu 1.12.2011 kello 17.00 | Ikilinkki

    saakohan Henna leu´dd dokumenttielokuvaa dvd:nä.

  2. avatar Satu Moshnikoff
    Julkaistu 1.12.2011 kello 21.14 | Ikilinkki

    Kannattaa kysyä dokumentin tekijältä Heikki Huttu-Hiltuselta. Muita yhteystietoja en tiedä, kuin että hänet löytää facebookista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaadittavissa kentissä merkkinä: *

*
*
WWW-sivut

 
Text background bars
Divider