Header image
Text background bars
log

Sopulivaellus alkamassa

Parin viime viikon aikana on sopuleita alkanut näkyä Sevettijärvenkin ympäristössä. Ilmeisesti viime syksynä Enontekiön puolelta itäänpäin lähtenyt vaellus on ehtinyt jo tänne saakka.

Edellinen suuri sopulivaellus oli 1969-70. Muistan, miten silloin Sevetin koulun asuntolan jauho- ja kuivamuonavarasto, jonne jo oli hankittu talviset ruokatarpeet, joutui syksyllä sopuleiden tärvelemäksi. Siinä olikin asuntolanhoitaja lujilla hankkiessaan uuden talvivaraston ja keksiessään sille sopuliturvallisen säilytyspaikan.

Silloin joka kiven kolosta ja männyn juuren alta hyökkäsi agressiivinen, rähisevä pikkuotus. Luonnossa oli turvallisinta liikkua kumisaappaat jalassa ja marjastaessa tömistellä, ennen kuin työnsi kätensä varpujen sekaan. – Vielä ei sopuleiden määrä ole yltänyt edellisen suurvaelluksen tasolle, mutta noussee syksyn myötä.

Myyrät riesana

Myyriäkin on viime talven ja kevään aikana alkanut vilistellä joka puolella. Miten käynee kotiviljelijöiden perunasadon? Nousevatko pellosta vain tyhjät varret, kuten on parina aikaisempana myyrävuonna käynyt. Porkkanat kasvavat meillä nyt suojassa sementtikivijalkaisessa kasvihuoneessa, jotta niitä saisi itsekin napostella. Sen sijaan melkein jokaisesta avomaan kypsästä mansikasta on jo joku käynyt maistelemassa.

Petolinnut

Vielä ei ole havaittavissa petolintujen tai pöllöjen lukumäärän kasvua, mutta se näkyneekin vasta ensi vuonna. Tämän kesän poikastuotanto lienee hyvä johtuen ruuan runsaudesta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaadittavissa kentissä merkkinä: *

*
*
WWW-sivut

 
Text background bars
Divider