Header image
Text background bars
log

Sevettijärven käsityönäyttely

Sevettijärven aktiiviset käsityöihmiset päättivät talkoilla koululle käsityönäyttelyn, jota pidettäisiin auki koko kesän samoin talkoo-periaatteella.

Näyttelyä rakenneltiin kesäkuussa ja juhannuksen jälkeen pidettiin juhlalliset avajaiset. Vaikka avajaisista ei suuremmin ilmoiteltu, paikalle kokoontui runsas viisikymmentä vierasta.


Avajaisten yleisö tutki mielenkiinnolla näyttelyn antia, jota on sittemmin kesän mittaan vielä täydennetty.


Avajaispäivänä julkistettiin Tanja ja Katja Sanilan kirja, joka kertoo valokuvin keväällä päättyneen käsityökisällin osatutkinnon kurssiannista, jota Kolttakulttuurisäätiön asiamies Marja Suojoki-Gauriloff esittelee.

 

Itä-Saamen Atlas julki koltta-alueella

Ensi esittelynsä koltta-alueella sai myös kirja Eastern Sámi Atlas, Itä-Saamen Atlas, josta sen tekijät Tero ja Kaisu Mustonen olivat tulleet kertomaan. Kirja on toistaiseksi englanninkielinen, mutta on toiveita, että siitä saataisiin tiivistelmät sekä suomeksi että koltaksi.

Illalla pidettiin Atlas-seminaari, jossa Mustoset kertoivat tiiliskiven kokoisessa kirjassaan olevista kartoista ja kuvista. Materiaali on suurimmalta osaltaan ennen julkaisematonta, arkistoista ja yksityisistä kokoelmista kerättyä aineistoa, jolla on suuri merkitys kolttakansalle. Sen avulla nuorempi kolttasukupolvi saa paljon tietoa juuristaan ja alkaa ymmärtää uudella tavalla esivanhempiensa elämää ja luonnon merkitystä sille.


Petsamon alueen kolttien asuinalueiden kartat kiinnostivat ja niistä kekusteltiin vilkkaasti.

Näyttely on ollut nyt auki muutaman viikon ja päivittäinen kävijämäärä pyörii kahdenkymmenen molemmin puolin. Nähtävänä on sekä modernia että perinteistä käsityötä. Esillä on myös Ahti Vuotin keväällä Kolttakullttuurisäätiölle lahjoittama kolttien perinteisten tuohiesineiden kokoelma, jonka toivotaan innostavan tuohityötaitojen elvyttämisessä.

 

Kolttaraanuperinne tutuksi


Näyttelyssä voi seurata kolttaraanun kutomista perinteisissä pystykangaspuissa. Raanumestarina toimii Nasti Sverloff.


Kenties pääsee itsekin kokeilemaan raanun kudelangan kiertämistä värttinällä. Kuten tässä Minna tekee Nastin opastuksella.

Käsityönäyttelyyn voi käydä tutustumassa elokuun 28 päivään saakka maanantaista lauantaihin klo 11-17. Tervetuloa katsomaan!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaadittavissa kentissä merkkinä: *

*
*
WWW-sivut

 
Text background bars
Divider