Header image
Text background bars
log

Suomen Kulttuurirahasto tukee jälleen koltansaamea apurahoin ja palkinnoin

Suomen kulttuurirahasto jakoi vuoden 2011 apurahat ja palkinnot vuosijuhlassaan 27. helmikuuta Finlandia-talolla. Apurahojen ja palkintojen määrä on yhteensä 20,3 miljoonaa euroa.

Koltansaamen kieltä tuettiin seuraavasti:

Dosentti Matti Miestamo ja työryhmä (Helsingin yliopisto) sai koltansaamen deskriptiivistä kielioppia valmistelevan dokumentaatiohankkeen toteuttamiseen Huhtamäen rahastosta 55 000 euroa.

Poromies Jouni Moshnikoff ja opettaja Satu Moshnikoff Sevettijärveltä saivat tunnustuksena kolttasaamelaisen kulttuurin säilyttämiseksi tehdystä työstä, hakemuksetta, Tapio Wirkkalan rahastosta 10 000 euroa.

Jouni ja Satu Moshnikoff yllättyivät saamastaan tunnustuksesta. He korostavat, että ”ilman toinen toistamme, ilman aktiivisia kyläläisiä ja ilman kielitieteilijöiden apua koltansaamen kielityö ei olisi päässyt ottamaan tällaisia askeleita. Mainitaksemme monien joukosta muutamia henkilöitä, joilla on ollut kielityössä suuri rooli: Anni Feodoroff, Vassi Semenoja, Mikko Korhonen, Pekka Sammallahti sekä Eino Koponen. Teknisenä avittajana erityismaininnan saa kielentutkija Tim Feist.”

2 kommenttia

  1. avatar Pauliina Feodoroff
    Julkaistu 19.3.2011 kello 22.56 | Ikilinkki

    Lämpimät onnittelut Sadulle ja Jounille!!

  2. avatar hile
    Julkaistu 23.3.2011 kello 23.21 | Ikilinkki

    Arvokkaasta työstä ansaittu.

    Onnittelut!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaadittavissa kentissä merkkinä: *

*
*
WWW-sivut

 
Text background bars
Divider