Header image
Text background bars
log

Yhteispalaveri Sevettijärvellä

Tänään Sevettijärven alueen eri toimijat kokoontuivat seurakuntasalille kolttien kyläkokouksen kutsusta esittelemään omia projektejaan ja hankkeitaan kylän kehittämiseksi ja sen pitämiseksi elinvoimaisena, jotta vältyttäisiin turhilta päällekkäisyyksiltä.

Ilahduttavan moni kutsutuista tahoista oli lähettänyt paikalle edustajansa tai muutoin reagoineet. Mukana olivat muun muassa Inarin kunnanjohtaja Reijo Timperi, Sami Sosterin Risten-Rauna Magga, Tuula Viitanen Inarin työvoimatoimistosta, Marjo Tolonen Revontulisäätiöstä, SAKKia edusti Janne Näkkäläjärvi ja Saamelaiskäräjiä Erkki Lumisalmi.

Esittelyjen ja vilkkaan keskustelun jälkeen kylän elinvoimaisuuden säilyttämiseksi kiireellisimmäksi alkutoimeksi nähtiin asuntojen hankkiminen muuttohalukkaille. Kolme perhettä olisi muuttamassa heti Sevettijärvelle, jos heille vain löytyisi asunto.

Nopean laajakaistan saaminen kylään koettiin tärkeäksi sekä yrittäjien että yksityisten ihmisten kannalta. Laajakaistan rakentamisen rahoittamiseen pitäisi voida saada varoja Kolttalain 13 §:n mukaan, kunhan ensin saadaan määräraha valtion budjettiin tätä varten.

Kauaskantoisempina kehittämissuunnitelmina esitettiin kylän maankäytön suunnittelun ja kaavoituksen jatkamista sekä rakennusprojektien aloittamista, jotka poikisivat tänne ulkopuolista, yksityistä rahoitusta, koska kunnalla ei ole resursseja kehittää palveluitaan Sevettijärvellä.

Monet käynnissä olevat hankkeet ovat jo poikineet työpaikkoja. Nyt olisi vain löydettävä sopivat henkilöt niihin. Samoin eräillä hankkeilla muun muassa Kyläpajan kursseilla ja Kyläkuntouttavan toiminnan avulla on aktivoitu ihmisiä.


Puheenvuorot ja kommentit vetivät ajoittain kokousväen vakavaksi.


Õhttsaž sååbbar Čeʹvetjääuʹrest

Täʹbbe jeeʹres tåimmjeei Čeʹvetjääuʹr vuuʹdest leʹjje noorõõttâm õʹhtte sieʹbrrkåʹddpõʹrtte, koozz saaʹmi sijddsååbbar leäi siʹjjid kåččam. Sij mainste siid ooudâsviikkâmprojekteez da -haʹŋǩǩõõzzeez pirr.

Määŋgas leʹjje piâssâm pueʹtted såbbra jeäʹrbi mieʹldd Aanar kåʹddjååʹđteei Reijo Timperi, Sami Sosterist Risten-Rauna Magga, Tuula Viitanen Aanar tuâjjviõkk-konttrest, Marjo Tolonen Revontulisäätiöst, Janne Näkkäläjärvi SAKKist da Erkki Lumisalmi Sääʹmteeʹǧǧest.

Čuäjtõõzzi da mainstumuužži mâŋŋa oummu leʹjje tõn miõlâst, što siid ooudâsviikkâm diõtt pukin vääžnjumuš äʹšš lij, što vuäǯǯat jälstemsõõʹjid tõid, kook tätta seʹrdded siʹjdde. Koumm piârri leʹčče seʹrddmen tâʹlles-i tiiʹǩ, ko pâi leʹčči päiʹǩǩ, koʹst jälsted.

Jåʹttlõs tieʹttimašinaõhttvuõtt õõlǥči vuäǯǯad siʹjdde. Tõt lij vääžnai puki oummi diõtt. Teäggtumuš tõn raajjâm vääras âlgg vuäǯǯad Sääʹmlääʹjj 13§:z mieʹldd.

Šuurab ooudâsviikkâmplaan lie mäddââʹnnemplaanumuužž da kääʹvtõõzz raajjmõš. Jõnn raajjâmprojeektid õõlǥče altteet åålǥpeällsaž teäggtumuužž veäkka, ko Aanar kååʹddest ij leäkku väär Čeʹvetjääuʹr ooudâsviikkmõʹšše.

Määŋg ânnʼjõž haʹŋǩǩõõzzi veäkka lie juʹn šõddâm tuâjjpääiʹǩ tiiʹǩ. Ââʹn âlgg pâi vuäǯǯad reâuǥlaid tõid. Seämmanalla måtam haʹŋǩǩõõzz lie vuäǯǯam oummid tuõjju. Nåkam haʹŋǩǩõõzz lie ouddmiârkkân Kyläpaja kuurs da Kyläkuntouttava toiminta.


Kolttakulttuurisäätiön asiamies Marja Suojoki-Gauriloff kertoi säätiön suunnitelmista kylän kehittämiseksi.

Yksi kommentti

  1. avatar pauliina feodoroff
    Julkaistu 31.3.2010 kello 13.49 | Ikilinkki

    Saa´mi Nue´tt kertoi myös omista suunnitelmistaan puheenvuorossa, jonka Seija Sivertsen yhdistyksen puolesta piti. Laitamme sen piakkoin myös luettaviin verkkosivuille!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaadittavissa kentissä merkkinä: *

*
*
WWW-sivut

 
Text background bars
Divider