Header image
Text background bars
log

Laajakaista kolttakyliin

Inarin kunnanhallitus on käsitellyt eilisessä kokouksessaan laajakaistan rakentamista kunnan alueella. Selvitysten ja lausuntojen perusteella se päätti rakentamisaikataulusta ja rahoituksesta.

Tarkoituksena on rakentaa laajakaista tänä vuonna mm. Kaamaseen. Vuosina 2011-2012 rakentaminen jatkuisi Sevetti-Näätämön ja Nellimin alueille. Rakentamiskustannukset kokonaisuudessaan tulisivat olemaan 7,3 miljoonaa.

Sevettijärven noin 80 talouden liittäminen laajakaistaverkostoon tulisi maksamaan noin 200.000 euroa. Näihin kustannuksiin kunnan talousarviossa on varauduttu vain osittain, joten lisärahoitusta haetaan kolttalain perusteella maatilatalouden kehittämisrahastosta.

Kunnanhallitus esittää Maa- ja metsätalousministeriölle, että Inarin kunnalle osoitetaan kolttalain perusteella 50.000e Sevettijärven laajakaistan rakentamisen kunnan osuuteen ja että Sevettijärven koltta-alueen liittyjien kustannuksia valtio avustaisi kolttalain 13 §:n perusteella 75% eli 150.000 eurolla.

 

Jåʹttlõs tieʹttimašinaõhttvuõtt sääʹmsiidid

Aanar kåʹddhalltõs ǩiõttʼtõõli jååutjõž såbbrestes jåʹttlõs tieʹttimašinaõhttvuõđ raajjmõõžž Aanar kååʹddest. Čiõlǥtõõzzi da ceälkkmuužži vuâđđan kåʹddhalltõs mieʹrrii raajjâmääiʹjest da -kuulin.

Taʹnni raajât jåʹttelõs tieʹttimašinaõhttvuõđ ouddmiârkkân Kaamas räjja. Eeʹjjin 2011-2012 raajjmõš juätkkjeʹči Čeʹvetjäuʹrr-Njauddâm da Njeäʹllem vuuʹdid. Raajjâmkuul pukveeʹzz leʹčče nuʹtt 7,3 miljooned.

Što Čeʹvetjääuʹr juõʹǩǩ tääl (nuʹtt 80) âânči jåʹttlõs tieʹttimašinaõhttvuõđ, tõn vääras âʹlǧǧe leeʹd nuʹtt 200.000 eurrod. Aanar kåʹdd iʹlla vaʹrrjam nääiʹt jiânnai tieʹǧǧid tän vääras da lââʹzzteäggtumuužž ooʒât mäddtääl ooudâsviikkâm tieʹǧǧin.

Kåʹddhalltõs raukk Mäʹdd- da meäʹcctäällministeriast, što Aanar kådda uuʹdet 50.000e kååʹdd vueʹssen da što Čeʹvetjääuʹr sääʹmvuuʹd oummui kuuli vääras valdia uuʹdči sääʹmlääʹjj 13 §:z mieʹldd 75 % kuulin leʹbe 150.000 eurrod.

Yksi kommentti

  1. Julkaistu 2.3.2010 kello 19.38 | Ikilinkki

    Toivottavasti rahoitus järjestyy, sillä nykypäivänä kylä ilman laajakaistaa on kyllä aika heikolla pohjalla, jos ajattellaan vaikkapa työllisyyttä ja kylän kehittymistä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Vaadittavissa kentissä merkkinä: *

*
*
WWW-sivut

 
Text background bars
Divider