30.3.2010 klo 18.43
Julkaissut Satu Moshnikoff
Tänään Sevettijärven alueen eri toimijat kokoontuivat seurakuntasalille kolttien kyläkokouksen kutsusta esittelemään omia projektejaan ja hankkeitaan kylän kehittämiseksi ja sen pitämiseksi elinvoimaisena, jotta vältyttäisiin turhilta päällekkäisyyksiltä. Ilahduttavan moni kutsutuista tahoista oli lähettänyt paikalle edustajansa tai muutoin reagoineet. Mukana olivat muun muassa Inarin kunnanjohtaja Reijo Timperi, Sami Sosterin Risten-Rauna Magga, Tuula Viitanen Inarin työvoimatoimistosta, Marjo Tolonen Revontulisäätiöstä, [...]
23.3.2010 klo 20.07
Julkaissut Satu Moshnikoff
Lapin ELY-keskuksen (ent. TE-keskus) puolesta Pentti Pasanen ja Finnmarkin lääninhallituksen puolesta Bente Christiansen järjestivät tänään kokouksen Sevettijärvelle. Tarkoituksena oli pohtia suomalais-norjalaisin voimin keinoja yhteisen rajajokemme, Näätämöjoen lohikannan säilyttämiseksi. Luonnonlohi koetaan tärkeäksi, koska paikalle oli saapunut n. 40 henkilöä. Bente Christiansen Finnmarkin lääninhallituksesta avasi kokouksen. Pääsääntöisesti Näätämöjoen kalastusta säätelee Rajajokikomission laatima Näätämöjoen kalastussopimus. Viimeisin on vuodelta [...]
20.3.2010 klo 10.08
Julkaissut Satu Moshnikoff
Sámi Duodji julkistaa tänään Hetassa, Tunturi-Lapin luontokeskus Skierrissä kirjan “Suomen saamelaispuvut”, jossa esitellään valokuvien ja tekstien avulla Suomen saamelaisalueiden viisi eri pukumallia. Kirjan aineisto on koottu eri puolilla Pohjois-Suomea järjestettyjen saamenpukuseminaarien pohjalta, joissa saamen pukuja ja niiden käyttöä on käsitelty saamelaisesta näkökulmasta. Kolttapuvuista kirjoittaa Matleena Fofonoff ja muista puvuista Ella Sarre, Inkermarja Hetta, Inka Guttorm [...]
18.3.2010 klo 13.28
Julkaissut Minna Moshnikoff
Sevettijärven entisellä terveystalolla, nykyisella Kolttatuvalla kävi tänään vilske, kun Kolttien luottamusmiehen toimisto ja Kolttakulttuurisäätiön toimisto muuttivat sinne tavaroitansa. Varsinaisesti toimistot aloittavat toimintansa Kolttatuvalla huhtikuun alusta, kun silloin talolle saadaan nettiyhteys. Aiemmin terveystalon odotustilana toimineeseen aulaan on tarkoitus kalustaa kyläläisille olohuoneen tyylinen oleskelutila ja sinne voidaan sijoittaa kunnanjohtajan lupaama Nettipiste. Talosta on siis tarkoitus tulla Sevettijärven [...]
18.3.2010 klo 11.56
Julkaissut Minna Moshnikoff
Revontuli-säätiön ja Inarin kunnan sosiaalitoimiston yhteistyössä toteuttaman Sevettijärven Kyläkuntouttavan tarkoituksena on aktivoida pitkäaikaistyöttömiä tekemään puhdetöitä kylän asukkaille. Työmarkkinatuki-pohjainen kokeilu on alkanut maaliskuun alussa ja kestää toukokuun loppuun. Siinä on tällä hetkellä mukana 6 paikallista työtöntä, mutta toisen vetäjän, Inarin kunnan sosiaalitoimen Anureg Lehtosen mukaan toimintaan otetaan vielä mukaan uutta verta, jos halukkaita löytyy. Tänään Kyläkuntouttavan [...]
15.3.2010 klo 16.48
Julkaissut Minna Moshnikoff
Sevettijärven koulun tietoliikenneyhteydet kävivät tänään kuumina, kun koululaiset pääsivät päivittämään Saa’mi Nue’ttin heille perustamaa omaa blogia ensi kerran. Uuden blogin nimi on Nu´tt-i lij! ja siellä nuoret kertovat heille tärkeistä ja heitä kiinnostavista asioista. Blogin sisällön on tarkoitus olla pääosin koltan kielistä. Blogiin kirjoittamista olivat opettamassa Markus ja Minna Moshnikoff. Leena, Petteri, Aaro ja Almira [...]
10.3.2010 klo 18.11
Julkaissut Satu Moshnikoff
Näin paksujen hankien aikaan on mukava muistella syksyisiä asioita vaikkapa sitä, kun Ivalon koltansaamen kielipesän väki kävi ruska-aikaan kalastusretkellä Nellimissä. Mukana oli myös muita päivähoidon lapsia ja lastenhoitajia. Olavi Haltta oli edellisenä iltana laittanut verkot Nellimjärveen. Kun retkeläiset saapuivat järven rantaan, Lilja lähti Olaville soutajaksi verkkoja kokemaan. Verkot olivat melko lähellä rantaa, joten lapset näkivät [...]
8.3.2010 klo 12.48
Julkaissut Satu Moshnikoff
Kolttakulttuurisäätiön asiamies, Marja Suojoki-Gauriloff tiedottaa: Kolttakulttuurisäätiön vuokraama Sevettijärven entinen terveystalo alkaa elää uutta aikakautta, kun Kolttien kyläkokouksen ja Kolttakulttuurisäätiön toimistot avaavat siellä ovensa lähiaikoina. Inarin kunnalta vuokratulla terveystalolla tehdään ensin talkoilla pientä remonttia, joka jälkeen maalis-huhtikuun vaihteessa vietetään Avoimien ovien päivää. Kolttakulttuurisäätiön ja Kolttien kyläkokouksen yhteisvoimin on tarkoitus tehdä terveystalosta koko kylää palveleva Sevetin Kolttatalo – [...]
5.3.2010 klo 14.51
Julkaissut Pauliina Feodoroff
NRK uutisoi 2.3. venäläisen troolarin “Tobagon” syttyneen tuleen. Palavaa laivaa oli hinattu mm. Näätämövuonoon samalla kun sitä sammutettiin. Laivan sammutuspaikkaa siirreltiin mm. terveydelle haitallisen savun leviämisen estämiseksi. Laivapalo vuonossa on huolestuttava uutinen rannikon asujien ja myös kolttien kannalta – pienetkin vesistöön pääsevät myrkyt vaikuttavat alueen lintuihin ja kaloihin. Toivottavasti palon sammutus on onnistunut tehokkaasti, ettemme [...]
3.3.2010 klo 20.19
Julkaissut Satu Moshnikoff
Paliskuntain Yhdistys järjesti tänään Sevettijärvellä koulutusta gps-paikantimen käytössä Vätsärin paliskunnan poromiehille. Oppia oli tullut saamaan kaksi nuorempaa ja kolme varttuneempaa poromiestä. Viljo Semenoja laittaa paristoja paikantimeen, mutta Matti Semenoff on jo saanut virran päälle. Poroisäntä Matti Semenoff sanoi pilke silmäkulmassaan, että paikantimia on hankittu paliskunnan poromiehille, jotta parhaat marja- ja kalapaikat löytyisivät helpommin! Poronetossa ovat [...]
3.3.2010 klo 20.15
Julkaissut Satu Moshnikoff
Tänään päättyi Sevettijärvellä 30 tuntia kestänyt koltan kielen intensiivinen kirjoitus- ja lukemiskurssi kolttaa äidinkielenään puhuville. Sen järjesti SAKK ja opettajana oli Tiina Sanila-Aikio. Tiina-opettajan opastuksella Heli Mäki, Hilkka Semenoff, Aune Mettäpuro ja Katri Fofonoff etsivät kieliopista miten verbit taipuvat. Tiina-uʹčteeʹl veäkka Heli, Hilkka, Aune da Katri åʹcce ǩiõllvuäʹppsest, što mäʹhtt veeʹrb såʹjje. Kaikki kurssille osallistuneet [...]
2.3.2010 klo 15.41
Julkaissut Satu Moshnikoff
Inarin kunnanhallitus on käsitellyt eilisessä kokouksessaan laajakaistan rakentamista kunnan alueella. Selvitysten ja lausuntojen perusteella se päätti rakentamisaikataulusta ja rahoituksesta. Tarkoituksena on rakentaa laajakaista tänä vuonna mm. Kaamaseen. Vuosina 2011-2012 rakentaminen jatkuisi Sevetti-Näätämön ja Nellimin alueille. Rakentamiskustannukset kokonaisuudessaan tulisivat olemaan 7,3 miljoonaa. Sevettijärven noin 80 talouden liittäminen laajakaistaverkostoon tulisi maksamaan noin 200.000 euroa. Näihin kustannuksiin kunnan [...]
1.3.2010 klo 17.53
Julkaissut Satu Moshnikoff
Suomen Kulttuurirahasto jakoi Kalevalan päivänä apurahoja perinteiseen tapaansa. Keväjärvellä syntynyt teatteriohjaaja Pauliina Feodoroff sai kolmivuotisen apurahan taiteellista työskentelyä varten. Nyt hänelle myönnettiin sen ensimmäinen osa 21.000 euroa. Pauliinan ensimmäinen pitkä elokuva “Non Profit” valmistui muutama vuosi sitten ja sai paljon kiitosta. Hän teki sen aivan minimaalisella budjetilla ja omalla rahoituksellaan. Tätä ei olisi osannut arvata [...]